Tänä iltana, kun otin hevosia sisään, ei Heta tullutkaan. Töötti tuli, Sella tuli ja Tinttikin oli siinä jo valmiina, mutta Heta ei tullut.

Kun menin katsomaan, Heta seisoi ihan hiljaa, kauas katsellen siellä "pihatossa" ( sateensuoja, vanha lato tarhassa ), siellä missä Poju tykkäsi viettää ötökkäisiä kesäpäiviä ( kesäksi niille avattiin pääsy tarhasta luonnonlaitumelle, mutta Pojun vuoksi pääsy katokseen sallittiin ) tai räntäsateisia syksy- ja kevätpäiviä.

Heta seisoi siellä eikä liikahtanutkaan kun kosketin sen kylkeä. "Onko sullakin ikävä Pojua, minä kysyin ja Heta huokasi syvään. Itku tuli, en sille mahtanut mitään.

Jos Poju olisi vielä ollut, olisi se tullut siihen ja tökännyt turvallaan minua ja työntynyt ottamaan osansa. Huomiosta. Iso jätti ( 165 cm ja massakas ), ukkeli. Metsäkone, joksi sitä leikkisästi kutsuin, kun se surullisesti hankasi itseään puihin kaataen isojakin rankoja.

Nyt sen on hyvä. Parempi. Sanoin sen Hetallekin, ja Heta kääntyi samassa seuraamaan minua kuuliaisesti, niinkuin vain Heta osaa. Se tuntuu reagoivan jopa siihen, jos puristan marhamintaa kädessäni kovemmin. Se on herkkis.

1134423.jpg

Minä ratsastan sillä pian. Pitkästä aikaa, sillä ennen ratsastin aina Pojulla.

1134431.jpg

 Aina. Ja Hetalla joku muu.

( Nämä kuvat minusta hevosteni selässä on luonnollisesti ottanut joku muu kuin minä, Hetan kuvan ainakin, ehkä molemmat Päivi - kysyn sinulta ensi kerran, saako se olla täällä... jos ei, poistan ne! )