... vaikken olekaan yhtä piikikäs enkä tiedäkään, mistä siilin lypsyreissulaulu on alkunsa saanut - laulusta lienee saanut alkunsa ainakin erhe tarjoilla siileille maitoa lautaselta, vaikkei maito kai mitään siilille sopivaa ravintoa olekaan...

Mutta se, miksi tämä lypsylaulu nyt mieleen juolahti, johtuu siitä, että olen alkanut lypsää shettistammaa :o

Tintti lypsää muutaman desin kerrallaan elämäneriksiiriä pikku-Lillille Nilsiään. Nyt, kun lypsetty on eilisestä parin tunnin välein, Tintti jo hörisee minulle, kun pienen ämpärin kanssa kipitän sen karsinaan lypsylle ja Aamu "auttaa" tulemalla turpineen siihen aivan tissiin kiinni.

Toki olen varmistanut, että Aamu saa oman osansa, enkä lypsä ikinä kokonaan tyhjäksi, otan vain vähän silloin ja lisää tällöin. Siivilöin maidon ja jäähdytän sen, ja kylmän maidon pakastan Lillille vietäväksi. Koska menetimme kaksi ensimmäistä Tintin varsaa, en kestä ajatusta, että kukaan joutuisi menettämään jo syntyneitä varsojaan ja haluan tehdä siksi osani Lillinkin auttamiseksi.

Lillillä on oma emo, mutta sillä on myös kaksoisveli, joka on suurempi ja vahvempi ja yltää oikeasti imemään emoaan. Lilliä hoidetaan ihmisten voimin, ja se saa vähän kerrallaan tuttipullomaitoa, ja käy kyllä myös emonsa luona autettuna saamassa omaa maitoa. Lillistä kerrottiin täällä ja täällä , ja heti iski halu auttaa.

Ja siili menee lypsylle, kannu kaulassansa... perässänsä lypsylle, juoksee koko kansa :)

Iltapäivitys vielä: Lillin mittasuhteet voi nähdä parhaiten tästä, tänään julkaistusta kuvasta.