Vai mitä sanotte tästä näystä:

Kun minä olin 6-vuotias, sain ensimmäisen kerran koskettaa hevosta. Muistan, missä olin kun elämäni ensimmäisen kerran kuulin, että menemme tuttavien luo katsomaan hevosta - Rivikodon pihassa, melkein omalla ovella, siinä kävelytiellä. Muistan, kuinka juoksin tallin ovelle kun tuttavaisäntä haki hevostaan tallista, muistan kun minulle huudettiin "älä mene sinne, ettet jää alle" - ja kuinka minua harmitti, kun en saanut mennä katsomaan, missä hevonen asuu. Muistan, kun kuulin ensimmäisen kerran kuinka hevosen kaviot rytmikkäästi rapsahtelivat hiekkaiselle pihalle - kuinka hevonen heilautti liinahtavaa häntäänsä ja kuinka tuttavaisänsä sanoi hevosmiehen äänellä "ptruuu..." Sain kevyesti koskettaa sitä etulavalle - jolloin vannoin, etten ikinäikinä pese tätä kättä!! - nuuhkia sen tuoksua ja katsella, kuinka se tarkasteli meitä pitkien otsajouhiensa takaa tummankirkkaina välkkyvillä silmillään...

Se hevonen oli Ero-Tupsu, tummanrautias - suklaanvärinen - liinaharjainen suomenhevostamma, jolla oli luonnetta vaikka muille jakaa.

Minä rakastuin, ihastuin ja hullaannuin. Koko kuusivuotiaan tarmolla aloin ottaa selvää hevosista. Kun sain ekaluokan aapisen, löysin sieltä oitis tarinan Iikan hevosesta, ensimmäinen lukemani kirja oli ta-vu-vii-va-kir-ja shetlanninponeista. Kannoin hevosoppaita kotiin, luin jopa kengitysoppia - ja minua kiusattiin siitä.

Ero-Tupsu sai sittemmin varsan, jota sain alkaa hoitamaan joskus 10-vuotiaana varsan ollessa parivuotias. Ikinäikinä en laittaisi lasta hoitamaan luonteikasta kaksivuotiasta, mutta minä sain - jos uskalsin. Tuttavaisäntä sanoi pelolleni "se on pakko", ja se sitten oli. Opin, kun oli pakko. Opin, miten ryntäävän ison suomenhevosen saa pienikin henkilö pysäytettyä ilman voimaa. Opin, kumman kannattaa mennä ensin tallin ovesta - opin ja opettelin, kärräsin kärryllisiä hevosensontaa, harjasin kädet puuduksiin, istuin tuttavaisännän mukana reen kyydissä jalat ja kädet pökkelöiksi jäätyneinä kun Ero-Tupsua valmennettiin ja vastasin aina "ei palella", kun kysyttiin - olisin muuten joutunut kyydistä kävelemään!!!

Olisin halunnut oman hevosen jo lapsena - en saanut. Hyvä se olikin niin, sillä silloin olisi voinut harrastus lopahtaa vaatimuksiin ja hoitamisen pakkoon. Minulla oli kuitenkin vain mahdollisuuksia, oli maatiloja, joilla sain käydä hoitamassa Ero-Tupsun varsaa Tähti-Villeriä ja sittemmin toisella maatilalla Sauhua. Sain - jouduin - opettelemaan myös luopumisen tuskan, sillä nuo molemmat hoidokkini laitettiin aikanaan teuraaksi, eikä hoitajatytöllä ollut lainkaan äänivaltaa. Ero-Tupsun elämä jatkui toisaalla ja tavallaan tämä hevostuttavuus poiki yhden rakkaan ystävän, joka on nyttemmin tyttäreni kummi :)

Missä olisin nyt ilman noita lapsuuteni hevoskokemuksia? Kuka tietää. En ehkä kuitenkaan tässä, unelmassani, joka pistää raskaanaolevan herkän mielen päivän töistä väsyneenä ihan itkemään. Selvisin murrosiästä isommitta kolhuitta - uskon niin - hevosten ansiosta, ymmärsin mennä opiskelemaan unelma-ammattiini lapsuuteni mummolakokemusten ja nuoruuteni hevoskokemusten ansiosta. Hevoset ovat opettaneet minulle myös ihmissuhdetaitoja - samat hienovaraiset säännöt, joilla pärjää hevosten kanssa pätevät usein myös ihmisten seurassa...

Olen löytänyt hevosten vuoksi myös monia ihania ihmisystäviä, ja monen kanssa yhteistyö on poikinut Isoja Asioita. Kiitos teille - itse te tiedätte, missä merkeissä olemme tavanneet tai tutustuneet. :)

Nauti sinäkin kanssani: Vallun lauma:

"Vanillinin lauma":

Tule meille katsomaan ja imemään positiivista polle-energiaa :) Eihän sitä tiedä jos vaikka joku kärpänen puraisisi, ihastuisit, rakastuisit ja saisit elämällesi hupsunhauskan suunnan :D