Olin jo kauan kauan kauan haaveillut laittavani lampaat ja vuohet rantapusikkoa laiduntamaan. Jo silloin kauan sitten, kun Alisa ja Ada -vuohet tulivat meille, haaveilin, että rannan heinikkopajukoissa käyskentelisi lauma vuohia tai lampaita. Tai vuohia JA lampaita.

Vuohia ja lampaita meillä oli taas, Alisan jälkikasvua saatiin taas ( jo välillä mielenhäiriössä niistä luovuttuani ) meille asumaan vuonna 2006 keväällä ja samaan syssyyn tulivat myös lampaat. Ja kuten täälläkin blogissa on kerrottu, ne lisääntyivät keväällä nelinkertaiseen määrään ;)

Ensin ne saivat ( toissa kesänä jo, jos oikein muistan? ) kesä"laitumekseen" konehallin taustan, johon laitettiin ihan lammasverkkoaita. Silloin vielä kolmelle pienelle karitsalle ja kolmelle pienelle kutulle se rittii aika pitkäänkin, mutta tänä kesänä siitä oli tehty noin viikossa selvää - tuosta vain. Niittoruokinta ei näille tarkoille määkijöille - lähinnä vuohille - kovinkaan erinomaisesti sopinut, sillä ilmeisesti "yäk-en syö"-kasvien määrä kasvoi välittömästi, kun ne oli katkaistu ja kannettu eteen. Tai joku oli juuri astunut korren päälle likaisella sorkallansa ja niin edespäin.

Kunnon lammas ja vuohi hakee itse syötävänsä, kertoi tämä laumani ja vihdoinkin minä sain päästettyä ne rantaan. Aitaukseksi on tehty kolmen-neljän langan sähköaita, jonka puutteita nämä taiturimaiset oliot kertovat meille päivittäin pujahtelemalla milloin mistäkin välistä, yli tai ali ulos vapauteen. Koska aidan takana on ruohokin vihreämpää - vaikka nyt kyllä aitauksessakin pitäisi olla kaikkea hyvää tarjolla.

On ohdakkeita ( näkyvät menevän parempiin suihin ensimmäisenä ), pajuja, horsmia, erilaisia heiniä, virnoja, mesiangervoa ( en ole nähnyt niiden sitä syövän kuitenkaan... ), pajua, leppää, koivua ja lukematon määrä niitä kaikkia kasveja, joita en tällä olemattomalla tunnistustaidollani edes tunnista - mutta joita vuohet ja lampaat kyllä maun mukaan maistelevat tai ahmivat, tai jättävät rauhaan.

Kyllä silmä lepää tässä sekalaisessa sakissa, joka kävelee, napsii, hyppää puuta vasten ja kurkottelee makoisampia lehtiä masuunsa. Karkaavathan ne toki melkein joka päivä vielä, sillä koloja ja vastustamattoman helppoja läpipääsypaikkoja ilmeisesti aitauksessa vieläkin riittää.

Mutta ei se haittaa. Seurustellaan sitten sen verran, että viedään ne aina takaisin sinne, kerta toisensa jälkeen :)