Paitsi että kuinkas sitten kävikään?

Viime tammikuussa, muistaakseni, meille tuli harmaa-valkoinen leijonanharjasristeytyskani, joka sai lapsilta heti kättelyssä nimekseen Hessu. Hessun oli tarkoitus asua meillä vain käymäseltään, ja sille piti löytää uusi hyvä kaninarvoinen koti, koska sen edellinen koti ei ehkä ihan sitä ollut ollut.

P1050057-medium;init:.jpg Hessu oli kuitenkin nuori, virkeä, kaunis ja seurallinen, joten toivoin kodin löytyvän helposti. Tarjottelin sitä sinne ja tuonne, mutta niin se vain nökötti häkissään ensin takkahuoneessamme, sitten Jussinpihan päiväkerholaisten käynnin jälkeen sen häkki "unohtui" tupaan, ja kun kissat eivät sitä alkaneetkaan vaania mitenkään, häkki sai olla tuvassa. Hessu ei tuntunut hätkähtävän lapsista, ei 4H-kerholaisista ( kun sai olla omassa häkissä ), ei koirista eikä kissoista.

Hessu alkoi elämään meidän perheen elämässä mukana. Se seurasi tuvan nurkasta, kun avasin jääkaappia ja se kohottautui takajaloilleen nähdäkseen, tuonko sille kenties jotakin. Ja aina yleensä toin: kurkunpalan, porkkanan, kukkakaalin "lehtiä", punajuurta ( tietenkin ilman etikkaa!! ) tai kuivan leivänpalan. Lapset toivat sille ulkoa milloin voikukkaa, milloin ruohoa tai jonkun oksan. Pyynnöstäni lapset kipaisivat hakemaan ladosta pussilla heinää ja pehkuja ja sitten lapset alkoivat jopa huolehtia kanihäkin puhdistuksestakin. Sydämeni särkyi, kuinka Hessu asui pienessä häkissään ja pääsi vapaaksi liian harvoin. Hankin sille toisen häkin ja yhdistin ne, jotta sillä olisi edes kaksio. Hessu teki tarpeensa toiseen ja söi toisessa häkissä. Se oppi viskelemään ruokakuppiaan ja kurkkimaan minua nähdäkseen, huomasinko. Pian se oli jo niin taitava, että se pamautti ruokakupin häkin kattokaltereita vasten.

Aina hellyin ja annoin sille kuppiin pellettisekoitusta.

Eräänä aamuna tajusin, että ei Hessua voi enää antaa meiltä pois. Se oli jo perheemme jäsen, tupamme asukki, joka lähtiessään jättäisi liian ison aukon! Kuitenkin hyvä kaninelämä ei ollut tuota, mitä olin Hessulle voinut tarjota tähän asti pitäessäni sitä tilapäismajoituksessa meillä. Minusta kanien pitäisi saada elää laumassa tai vähintään pariskuntana ( huolehdittuna tietysti siitä, etteivät ne lisäänny holtittomasti taikka tappele yhtään ), iiiiiiiiisossa häkissä jossa on paljon virikkeitä ja niiden pitäisi saada juoksennella vapaana päivittäin. Niiden tulisi saada monipuolista ruokaa ( no sen olin jo Hessullekin toki toteuttanut ), paljon ja jatkuvasti hyvälaatuista heinää ja puhdas häkki ( no nämäkin jo oli tehty ).

Hessulla ei ollut kaveria!!

Mutta nytpä on. Kyllä netti on ihmeellinen ja joskus sattuma sattuu juuri oikeaan kohtaan oikealla hetkellä. Kuopiosta löytyi pupuneiti luppakorvainen ( jollaista meidän perhe - tai ainakin 87,5% meidän perheestä - rakastaa edesmenneen Hero-pupun antaman kokemuksen vuoksi ), joka tarvitsi omistajan ajan- ja ehkä jopa jo kiinnostuksenkin puutteen vuoksi uutta kotia. Ja joka on äärettömän rauhallinen, kiltti ja seurallinen ja kaunis.

Saanko esitellä, pupuneiti Honey - taikka ihan vaikka Hani - kääpiöluppakorvakani väriltään lux viittakuvio:

1932029.jpg

1932031.jpg

Ai mää vai?

1932036.jpg

Joka ottaa rennosti jo ihan alusta asti :)

Hani asustaa nyt ensin eri häkissä Hessun häkin vieressä, ja Hessu viedään kastroitavaksi ensi viikolla, jotta nämä 2-vuotiaat keski-ikäiset eivät enää innostuisi lisääntymispuuhista. Kun miehuusvaroaika on ohi, tutustuttelemme pupusia varovasti toisiinsa ja toivomme kovasti, että ne suostuvat toistensa sydänkäpysiksi ja lupaavat asuttaa samaa häkkiä - jonka me nikkaroimme vanhalla tuvalla tässä jonakin hetkenä, ja josta tulee suuuuuuuuuri - kunnes tulee jäähyväisten aika.

1932038.jpg

Aiemmin Hessulla oli siis käytössään nämä molemmat häkit "kaksiona", nyt ne ovat tilapäisesti yksiöitä rivarina :) Päässäni on piirustukset Villa Pupulaan, toivottavasti rakennustarkastaja A.Viomies antaa rakennusluvan ja hyväksyy rakennekuvat ( ja antaa apuja tekemisessä ).

Niin se on. Käymään vain tänne tullaan eikä olemaan, mutta se pikavisiitti voi kyllä venyä. Ainakin, jos joku eläimen nimikkeellä varustettu tulee käymään meillä ;)

Ja sisko on samanlainen, luulen ja kuulin. Etsipä koiruus kotia, ja sisko lupasi pitää sitä viikon - kuvitelkaa, VIIKON vain - ja kuulin tuossa, että se koira on ollut siskolla jo neljä viikkoa ainakin, ja viides on jo hyvästi puolessa välissä eikä kellään ole aikomustakaan enää etsiä sille koiralle sitä uutta kotia ( kun se taisi semmoisen jo ihan vaan itse valloittaa... ). Ja minäihmettelenmiksisesiskoeilähetäminullesiitäuudestakoirastayhtäänvalokuvaa!!!!!!!!!!!! Aloita blogi, systeri, niin pääsen kärryille tekemisistäsi!!!

Noh, ruoskikoon ken tahtoo - MINUT siis - Hani oli lemmikkinä meille... ööö... mones.