Tämän kirjoituksen piti alkaa kauhistelulla siitä, miten possujen teurastamisenkin jälkeen meillä tuntuu asuvan kamalan järkyttävän läski emakko ( = minä ) ja alle piti tulla hyvin epäedullinen valokuva minusta.

Ystäväni Ellis sai minut kuitenkin vakuuttumaan, että itsestään ei saa ajatella noin rumasti, itsestään tulee tykätä, ja siksipä en esittelekään itseäni kaikessa kamaluudessani ( joo, kiloja on... liikaa ja paljon! ), vaan näytän teillekin sen kuvan, josta tulin eilen erittäin hyvälle mielelle.

Tyttäreni Meri rakastaa piirtämistä. Hän on osannut piirtää hyvin jo kauan. Jo pienenä tyttönä hän piti kynää kädessään aivan oikein, ja piirteli kaikenlaisia asioita. Nyt hän piirsi äidin, ja voi miten kaunis äiti siitä tulikaan!!

Huomatkaa ihanat yksityiskohdat: täydellisesti tuvan lamppumme näköinen lamppu, että meillä ei ole tuvan ikkunoissa nyt verhoja kun ne on otettu pesuun, meillä Jorin synttärikutsujen vuoksi lattialla leijaillut ilmapallo, johon Olli piirsi naaman ja Hessu-pupu kanssani laattalattialla!! Voiko edes äiti itsekään inhota tällaista äitiä jos lapsi näkee äidin tällaisena?

Onneksi on nuo lapset!! Nuo kaikki. Ihanat ( ja kamalatkin välillä ;) )!!