Tai ainakin kaksi.

Kun keksii asiatonta asiaa, niin se on sitten semmoista. Vaikkei ole näissä jutuissa päätä eikä häntää eikä edes niitä parhaita selkäpaloja ( taannoinen Abba-sillimainos ), on sentään valokuvissa päitä ja häntiä vilisemällä.

Kukaan ei ole kyllä kysynyt, miten Ryynimuusakiarakällijaruusu ottivat vastaan uuden tulokkaan Sandran, mutta minä kerron: Hyvin. Hyvin ottivat. Pienet ( Källi+Ruusu ) murisivat aikansa ja sitten Källi alkoi leikkimään. Ruusu murisee vieläkin, koska se ei voi sietää mielistelijöitä, eikä se taida tajuta, että juuri sillä murinalla Sandra sellaiseksi muuttuu : )

Ryyni käveli vain Sandran yli ja oli ensin kuin sitä ei olisi ollutkaan - ja on itseasiassa edelleen kuin sitä ei juurikaan olisi olemassa - Muusa alkoi suoraan leikkimään ja Kiara haisteli kohteliaasti, haki puruluun ja osoitti murinallaan, että voit olla siinä 5 cm:n päässä mutta minä hallinnoin kaikkia puruluita täällä.

Nou probleem, siis : ) Kuviakin on jopa jo muutama ( koirista, jotka pakkasten tuloa juhlistavat pudottamalla alusvillaansa :o :o Minkähän edellä tämä sitten on? Kohta on tietysti Muusalla juoksu, vaikka sitä odotellaan vasta tammikuulle... )

2076292.jpg

2076320.jpg

Että semmoista. Päätä ja häntää on kyllä. Aika monta :) vaikkei kuvissa kaikki olekaan...

Ja Sailalle erikoisterveiset! En edes liioitellut yhtään. Kaltaisiasi ihmisiä on todella harvassa, vaikka sinunlaisesi ihmiset tekevät maailmasta vähän paremman paikan lähipiirilleen ja ystävilleen ja kissoilleen/eläimilleen ja niille kaikille, jotka saavat kohdata sinut. Olet sisältä ( ja ulkoakin ) kaunis ihminen ja olen erittäin onnellinen, että siellä eräässä kissanäyttelyssä kohdattiin ja että rohkenin kysellä sinulta simskuista ym. Kaikkea parasta toivon sinulle! :)

Ooh, onpas onnellinen olo tänään. Kel onni on, se siitä kiittäköön. Kiitos.