Varmasti. Nimi ON enne. Ainakin se pitää paikkansa ponitammateinimme Diivan kohdalla. Lady Primadonna syntyi Limingassa rakastavaan pikkutalliin, emä Lady Brahe Amandan eli Mantan ja kiltin suomenhevosen suojiin, kasvoi luovutusikäiseksi ja muutti sitten meidän Diivaksi puolivuotiaana reilu vuosi sitten.

Diiva on käyttäytynyt erittäin diivamaisesti melkein alusta saakka. Kyllähän sille oli opetettu asiat niinkuin kunnon varsalle kuuluukin, mutta usein se kokeili niitä ihmisen laittamia rajoja jo heti alkuunsa. Kesällä se huomasi, että laitumen rajoiksi laitetut sähköaidat saattoi ylittää, alittaa tai "välistää" miltei mistä tahansa, eikä pieni sähkön nipsaus voinut himmentää sitä hurmaa, jonka sai päästessään laukkailemaan vastatasoitetulle ihmisten pihamaalle, koputtelemaan kavioillaan talon vieressä olevaa kivetystä pois tai tervehtimään lehmiä niiden laitumelle. Ja aina ruoho oli vihreämpää, maistuvampaa tai muuten vaan parempaa aidan takana. Ja sitäpaitsi, pääsihän siten karkuun riekkuvilta orivarsoilta...

Ajolleopettaminen, takaa-ajaminen, sujui jo kesällä hyvin ensimmäisten riekkujaisten jälkeen, eikä syksyllä enää tarvinnut Diivan kanssa riidellä. Diiva sai parhaaksi ystäväkseen Töötin syyslomalla -06, ja aidasta karkailu väheni kuin taikaiskusta. Huokailtiin sitä ihan porukalla. Jospa Diiva nyt oli rauhoittunut!

Töötin tulon hurmaa ei tosin kestänyt kovin kauan. Olipa aidassa sähkö taikka ei, Diiva tuli pois jos se vaan halusi. Ja usein se halusi. Se tuli usein heti kun käänsin selkäni, ja juoksi niskojaan ja takamustaan nakellen ohitseni, kävi tervehtimässä Sirua koiratarhalla, repimässä muutaman säilörehupaalin ja palasi takaisin aitaukseen tai kirmasi kauas laitumille kaivamaan lumen alta syötävää. Oli kuin se olisi lällätellyt meille kaikille - "lällällällällieru" :o

Keksin laittaa sen vuohitarhaan. Eihän se ollut iso tarha, mutta tallissa seisomista parempi. Eihän sitä voinut jättää vapaaksi leuhottelemaan pihalle, varsinkaan silloin kun ei oltu kotona ja vahdittu, ettei se mene viljasiiloille syömään itseään ähkyyn taikka karkuuta koko laumaa. Diiva näytti tyytyvän kohtaloonsa ja söi päiväheinänsä 165cm korkean verkkoaidan takana. Olisikohan se ollut vuohitarhassa kolme päivää, ja neljäntenä aamuna vein Diivan taas sinne. Vein heinätkin ja kaikki oli hyvin. Sitten vein toiset hevoset tarhaan ja menin ruokkimaan lampaita ja vuohia. Kun tulin ulos tallista, näin Diivan juoksevan hippulat vinkuen kohti toisia hevosia. ???????????????? Miten se pääsi metallisen koiratarhaverkon yli, ali tai ympäri?

Vuohitarhassa näky oli surullinen. 165-senttinen koiratarhaverkko oli myttyrässä maassa ja yksi tolppa oli katkennut. Eipä sinne laitettaisi mitään ennen kuin tulisi taas kesä ja saataisiin uudet tolpat ja uudet verkot. Voi sinua, Diiva! :(

Nyt Diivalle on tullut ikäviä "oireita". Se nakkelee niskojaan, näykkäisee pahaa-aavistamatonta ja hyökkää ( luulen, että hyökkäykset ovat vielä ns. valehyökkäyksiä, eikä se ehkä purisi oikeasti - tai mistä sitä tietää ) korvat tiukassa luimussa ihmistä päin, jos kaikki ei mene niin kuin arvon neiti haluaisi. Se kääntää takapuolensa ja uhkaa potkaista, jos sille edes "tiukentaa" ääntään komentaakseen. Näykkäisyn torumisesta se karkaa takajaloilleen ja huitoo...

Sen kanssa on oltava varuillaan. Olemmekin nyt päättäneet, että vain minä käsittelen sitä tällä hetkellä, koska ei ole hyvä jos se saa itselleen "onnistumisen kokemuksia" hyökkäilyistään. Se ei saa kuvitella, että se on tilanteiden käskyttäjä. Teemme "hiljaisia" johtajuusharjoituksia: minä talutan ja Diiva väistää minua. Yrittäähän se uhkailla ( pari kertaa päästyään tavoitteeseen kun uhkailut tulivat yllätyksenä ) jopa tarhasta pois hakiessa; se tulee korvat tiukassa luimussa ja hampaat tarttumisvalmiudessa kohti kovaa vauhtia, mutta kun ihminen ei väistä eikä provosoidu ainakaan huutamaan ja huitomaan, se antaa ottaa itsensä kiinni ja on talutettavissa talliin.

Joku sanoi: "tuo on lapsille vaarallinen, myy se pois!", mutta minne sen voisi myydä? Kenelle voisi luotettavasti myydä pahasti murkkuikäisen ponitamman, joka käyttäytyy varsinkin uusille ihmisille arvaamattomasti? Olen varma, että siitä tulisi kiertolainen, jos se nyt meiltä lähtisi, ja siksi se ei olekaan myytävänä. Sen sitä sentään on noille eläville olennoille velkaa.

Jatkamme harjoituksia itsestään suuria kuvittelevan Lady Di:n kanssa...