Minne se katosikaan? Mitä tuli tehtyä - paljonkin kaikenlaista. Vallun astutussaldoksi tuli kesän osalta 12 tammaa - toivottavasti mahdollisimman moni on kantavana ( kaksi vielä kiimassa tänään!! ) ja kaikki menee hyvin ja ensi kesänä syntyy terveitä, mieluisia ja mukavanvärisiä varsoja meillä vierailleiden tammojen kotona.

Hermanni, joka muutti meiltä ensin tilapäisesti kesälaitumille Aarteen hevostilalle, myytiin 26.8. uuteen, hevostaitoiseen kotiin issikan, SWB-tamman ja ratsuhevosorivarsan kaveriksi. Hermannin myynti-ilmoitusta Hevosnettiin laittaessani ja sinne jo laitettuja ilmoituksia selatessani sydämeni seisahtui ja vuosi verta. Diiva, jonka piti mennä takaisin kasvattajalle päästäkseen johonkin pysyvään, onkin myynnissä. Harmituksen harmitus, sillä olisin minä voinut sen itsekin myydä jollekin, kertoa sen kaikki tavat ja tekemiset, enkä luottaa sitä takaisin ihmiselle, joka myy sen muutaman kuukauden jälkeen laatusanoilla "ajolle opetettu, ei aivan pikkulasten käsiin"... No, kaikkea ei voi saada, eikä kaikesta olla vastuussa. Diivalle toivotan hyvää elämää, hevosmiestaitoisia ihmisiä ja pysyvää kotia.

Luopumisia harjoittelimme ja koimme myös perjantaina 24.8., kun meille eläkkeelle tullut koiravanhus Nessu nukutettiin ikiuneen vanhuuden vaivojen vuoksi. Nessulla oli silmässä silmäripsen talirauhasen liikakasvua, ja sen jaloista löytyi oudot patit, joita eläinlääkäri arveli "hermokasvaimiksi". Sillä oli jo kipuja ja sen kroppa oli antamassa periksi. Eläinlääkärin tarkastuksessa sen sydän oli vielä vahva, mutta emme tahtoneet kiusata pitkän päivätyön tehnyttä Nessua kivuilla ja hyödyttömillä leikkauksilla, vaan päästimme sen kivuistaan. Eläinlääkäri oli päätöksestämme samaa mieltä ja kiitti meitä Nessun puolesta. Nessu teki 7 vuotta töitä invalidin avustajakoirana auttaen pyörätuolia käyttävää omistajaansa arkipäivän askareissa. Avustajakoirista voit lukea enemmän vaikkapa  Avustajakoira ry:n sivuilta. Toivon, että mahdollisimman moni avustaisi mahdollisuuksiensa mukaan rahallisesti uusien avustajakoirien kouluttamista. Tilinumero löytyy Avustajakoirat ry:n sivuilta kohdasta Koirat -- Kummikoirat.

Vallu jää näillä näkymin meille talveksi ja astuu ensi kesänäkin täällä Lapinlahdella. Kiitos perheelleni äärimmäisestä ymmärryksestä, avusta ja jaksamisesta, kun olen tänä kesänä hermoillut enempi tai vähempi - yleensä enempi kaiken onnistumisen suhteen. Kiitos tammanomistajille luottamuksesta ja yhteistyöstä, toivottavasti kesä kantaa mieleistänne hedelmää!