Muusa muuskulainen täytti 2v!!! Apua, miten se aika onkaan taas juossut? Muusa 2v. on aikaisempaa tottelevaisempi, pihassapysyvämpi, rauhallisempi vauvalle, sen "kodinrikkominen" on jäänyt jo kokonaan ( no, eihän Muusa ole edes kotia tuhonnut, olipahan vaan viherpeukalo - tai paremminkin viherhammas - sen verran, että siirteli meidän vähiä kukkia paikasta toiseen joskus ). Muusalla on rakkaita ystäviä kaikkialla minne se menee, eikä se ole missään eikä kenellekään uhka tai riidanhaastaja. Se on Hyvin Sosiaalinen Koirayksilö, ja lukee erittäin hyvin ilmeitä ja eleitä. Kuitenkin se on rohkea uusissakin tilanteissa, iloinen typykkä, joka huolettomasti kävelee vaikkapa kaupungin vilinässä, kunhan saa vain olla ihmisten kanssa.

Muusan kanssa tavoitteena on saada Kiva Koirakansalainen-titteli ennen kuin Muusa täyttää 3v. Ja koska Muusa on Iki-Wanhan kennelin sijoitusnarttu, tarkoitus olisi käydä silmätarkastuksessa ja lonkkakuvissakin jo valmiiksi. Minua jo jännittää, millaista urosta Merja on Muuskulle kaavaillut. Muusahan on yksi kolmestatoista Porotokka-pennusta, ja aiheutti pentuesisarustensa kanssa aikamoisen härdellin aikoinaan. Olen kuiskeita kuullut, että moni näistä monesta on saanut huippuluonteen, huippuliikkeet ja suloisen ulkonäönkin vielä. Saas nähdä mitä geenejä nämä edelleen jättävät...

Syksy tulee!! Ilmat ovat jo viileitä, ja tammat ovat lähteneet koteihinsa, kaikki muut paitsi yksi, joka sekin kyllä varmaan lähtee aikanaan. Vallu on hoitanut urakkansa esimerkillisesti, mitä nyt muutamia meistä riippumattomia vastoinkäymisiä kesässä olikin. Odotamme ensi kesää innolla ja otamme vastaan terveitä, rekisteröityjä shetlanninponitammoja, joille tahdotaan varsa I-palkitusta, väriä periyttävästä hienoluonteisesta Vallusta.

Sattuihan meille eilen muutakin. Tulin iltanavetalta laittamaan ruokaa joskus kuuden jälkeen ja olin juuri saanut ruoka-asiat tulille, kun minut säikäytti hento miehen ääni: "Päevää, päevää", menin katsomaan, mistä ääni tuli. Takkahuoneessamme seisoi kovastipaljon vapiseva, siististi pukeutunut vanha mies.

"Mistees työ ootta tulossa? Ja kuka työ ootte?", kysyin. Vanhus sanoi nimensä ja sanoi katselleensa poneja. Olin entistä enemmän ällikällä lyöty. Vanhus tuli sisään meidän kaikkein takimmaisesta ovesta, emmekä me tunteneet miestä. Kun kysyin, minne hän on menossa, hän sanoi, ettei ole menossa enää minnekään, vaan tuli tänne, meille. :o

Pyysin vierasta istumaan ja miehen käsien vapina paheni. Liekö parkinsonin tautia, niin kuin ukillani aikoinaan, mietin, ja luultavasti olin oikeassa. Jututin vanhusta - joka tuntui olevan jossain muualla kuin tässä maailmassa - ja laitoin samalla ruokaa. Soitin miehelleni, että tulisi pian sisään... tuntui, että olin aivan neuvoton. Jori konttaili lattialla ja koirat parveilivat vanhuksen luona. Vanhus jutusteli, että oli käynyt astuttamassa täällä tammaa joskus, mutta sitten tamma oli tullut vanhaksi ja kuollut...

Mieheni tuli sisään ja tervehti vanhusta. Vanhus näytti hätääntyvän ja toisteli: "Ei oo tuttuja, miehet on vaihtuneet, miehet on vaihtuneet." Vanhus kaivoi kelakorttinsa kukkarostaan, ja luimme siitä nimen. En keksinyt muutakaan, vaan menin soittamaan hätäkeskukseen. Ilmoitin nimeni ja sen, että hengenhätäasioissa en ole nyt ja kerroin koko tarinan. Vanhus ei tuntunut edes huomaavan, että puhun hänestä puhelimeen. Pyynnöstäni hän näytti kelakorttinsa uudelleen ja sain annettua päivystäjälle vanhuksen henkilötunnuksen. Päivystäjä aikoi lähettää ambulanssin vanhusta noutamaan.

Ambulanssia odotellessa laitoin ruokaa ja jututimme vanhusta. Vanhus kertoi tunteneensa mieheni ukin, joka oli aikanaan tunnettu hevoskauppias, ja tulleensa tätä katsomaan. Kummallista tästä vierailusta teki se, että mieheni ukki on kuollut jo ainakin 40 vuotta sitten...

Vanhuksen käsien vapina paheni välillä ja hän liikehti levottomasti vaihtaen istumapaikkaa ja kuljeksien tuvassamme. Yritimme jututtaa vanhusta, ja paljon hän puhuikin. Sekavia :(

Hänen veljensä kuulemma on väkivaltainen ja yrittää tappaa hänet. Hänen äitinsä oli haukkunut häntä. Hänellä on kotonaan jo hirttosilmukka valmiina. Muutaman kerran vilahti puheissa dementikkosairaalan nimi ja KYS. Vanhus kertoi tulleensa Kuopiosta meille, ensin KYSistä linja-autolla rautatieasemalle, sitten junalla Lapinlahdelle ja taksilla meille. Oli pyytänyt tuomaan Puttaansaareen.

Miten kauan lie mies meillä haahuillutkaan, sillä olimme olleet edelliset 3 tuntia navetalla?? Miten taksi oli jättänyt vapisevan, selkeästi sekavia puhuvan vanhuksen pihalle, vaikka ei ollut nähnyt meillä välttämättä olevan ketään kotona?

Ambulanssi tuli joskus puolen tunnin päästä soitosta. Ymmärrän tämän, koska kyse ei ollut hätätilanteesta. Vanhus kysyi heti ambulanssimiehiltä: "Oletteko ambulanssimiehiä?", ja saatuaan myöntävän vastauksen alkoi tiukkaamaan, että kuka teidät kutsui ja käski tänne. Vanhus ei olisi halunnut lähteä meiltä pois. Sanoi haluavansa levätä vielä. Ja sanoi, että syödäkin pitäisi. Vielä ulkona mies sanoi: "Minä tunnen nämä kaikki ihmiset täällä ja kaikki hevosetkin täällä minä tunnen!"

Sitten ambulanssi ajoi pois.

Tuli surullinen olo. Toivon, että vanhus on päässyt kotiinsa tai hoitopaikkaansa tai missä hän nyt ikinä asuukaan ja että hänestä pidettäisiin huolta. Toivon myös, että hän on saanut ihmisarvoista kohtelua, vaikka olikin sekava. Toivon, että hänen loppuelämänsä on vähintään tyydyttävä, sillä dementoituneen vanhuksen elämästä ei taida hyvää saada millään...