Olen tehnyt raskaan päätöksen. Olen aina sanonut, että joskus suurinta rakkautta on luopuminen, ja aina välillä eläinten kanssa joudun elämään tämän lauseen todeksi, vaikka se koskee kovasti. Joskus ihan jopa liikaa.

On se vaan niin vaikeaa silti. Silti, vaikka tietää, että eläin ei elä tulevaisuudessa, ei jossittele eikä tiedä paremmasta. Se elää vain siinä hetkessä, ja jos useimmat hetket ovat sille kärsimystä, se ei tiedä muusta.

Minulla on hevonen, joka kesä kesältä pahenevan ihottumansa vuoksi tarvitsisi ikuisen talven. Hevonen, joka kammoaa yhä enemmän ja enemmän niitä tököttejä, joita joudun siihen kesällä kutinan vuoksi hieromaan. Hevonen, joka raastaa itsensä verille niin laitumella kuin tallissakin ja juoksee "kutinaa karkuun" pitkin laitumia. Hevonen, joka taas talvella kasvattaa hangatut jouhensa takaisin, mutta joka ripuloi talvisin kaikesta ruuasta, kuivasta heinästä, esikuivatusta säilörehusta, oljistakin, eikä tokene edes erilaisilla hiilipastoilla tai lääkkeillä.. Minulla on hevonen, joka tarvitsisi ikuisen talven ja laidunruohon talvellakin...

Minulla on hevonen, joka on äärimmäisen luotettava niin ratsuna kuin toisten hevosten laumakaveririnakin. Hevonen, joka äärimmäisen kärsivällisesti suhtautuu varsoihin, näyttää herkälle Hetalle elämisen mallia rauhallisuudellaan ja ei pelkää mitään, kun ollaan maastossa taikka tiellä. Minulla on hevonen, joka tulee ja työntää päänsä kainalooni, hörisee kun vien sille vettä ja ruokaa. Hevonen, joka tuli elämääni juuri silloin kun tarvitsin sitä, enkä jaksanut sitä etsiä. Hevonen, jonka kanssa sain elää muutamia hienoja vuosia ja jolle tahdon tehdä suuren palveluksen.

Minulla on hieno hevonen.

Ja kohta minulla ei ole.

Mutta en minä voi tehdä mitään muuta. En voi olla tekemättä mitään. En voi katsoa hevostani silmiin ja sanoa sille, että kärsi vaan. En voi luvata sille mitään parempaa täällä, en mitenkään. Minä voin vain lunastaa sen lupaukseni, jonka sille annoin. Olen sen viimeinen omistaja ja hoidan sen niin hyvin kuin kykenen ja sitten kun en enää kykene tarjoamaan sille hyvää elämää, annan sen mennä ja hautaan sen kotiin. Lupasin sille, että minun luonani se on elämänsä viimeisessä kodissa, eikä sen tarvitse enää tutustua uusiin ihmisiin, uusiin vaatimuksiin.

Mutta voi elämä kun se taas koskee niin kovasti. Että on luovuttava taas.

Jo huomenna.