On ihanaa omistaa eläimiä.

Niistä saa iloa elämään, sisältöä ja tarkoitusta. Niiden touhuja on äärettömän ihana katsella, seurata niiden keskinäisiä suhteita ja suhteen luomista ihmiseen. Niiden kanssa voi kehittyä, oppia aina vaan enemmän kommunikoinnista niiden kanssa, ne tuovat suunnattomasti iloa ja virkistävät mieltä. Kuulemma lemmikin silittäminen alentaa verenpainettakin - lienekö sen vuoksi sitten minullakin aina niin alhaiset paineet... ?

Mutta ne tuovat myös tuskaa. Surua ja pelkoa ja hätää ja pahaa mieltä. Niille voi sattua ihan mitä vain, milloin vain ja miksi vain. Ne voivat kadota selittämättömällä tavalla laitumelta, olla kateissa viikon, vähän toista ja löytyä hukkuneena kaukaa, yli 7 km:n päästä, kuten Ponsikas-hevoseni. Ne voivat sairastua outoon tautiin, joka paljastuu tutkimuksissa tarttuvaksi ja pitkäpiimäiseksi taudiksi, joka vie voimia, syö järkeä ja kalvaa myös omistajan sisuksia huolen muodossa ja sairastuttaa yhä uudelleen kaikista varotoimista huolimatta.

Niille voi tulla kasvaimia, outoja nystyröitä melkein yhdessä yössä, syöpä tai jotain vähän lievempää, joka vaatii pikaisen leikkauksen koko utarekudokseen, niinkuin Annikilla. Joka surettaa ja satuttaa ja koskee myös omistajaan, kun kissalle ei voi kertoa, miksi sen pitää kärsiä.

Syntymä ja kasvaminen ovat ihania asioita. Eläimiä on mukava kasvattaa, niiden pyöristymistä hauska seurata ja jännittää, mitä niiden jälkeläisistä tulee...

Mutta ne voivat kieltäytyä yhteistyöstä kokonaan - niiltä voi puuttua lisääntymisen edellytykset, vaikka niiden mitattavat terveystulokset olisivatkin koko lajin tai rodun aatelia. Ne voivat kieltäytyä koko uroksen läheisyydestä, vaikka ihminen tekisi mitä - niinkuin Ryyni elämässään halusi.

Niiden astutus voi onnistua hienosti, tiineys alkaa kerralla, vatsa pyöristyä mukavasti ja kaikki sujua hienosti siihen päivään saakka, kunnes sikiö tuleekin ulos jonkun häiriön vuoksi reilu 3 kk ennenaikaisesti kuolleena, kuten Sindylle kävi.

Níillä voi myös olla selittämättömiä terveydellisiä vikoja, vaikka kaiken piti olla kunnossa, kaikki oli tehty niinkuin kuviteltiin olevan paras, eläin valittu suvuista jossa kuviteltiin olevan vain terveyttä perinnöksi ja niin edelleen...

Ne vanhenevat, niille tulee ikää ja vanhuuden vaivoja hiljalleen joka päivä. Joku tilanne tai tapahtuma voi olla se viimeinen niitti, jolla vanhuseläimen elämänlanka haurastuu kokonaan, hermot pettävät tai terveys romahtaa juuri, kun omistaja on heikoimmin sitä odottanut.

Käy niinkuin eläkeaputassu-Nessulle, joka oli todella virkeä kymmenenvuotias, sitten todella reipas 11-vuotias ja kohta, liian äkkiä, hautaan valmis vajaa 12-vuotias. Jolloin eläinlääkäri alkoi varovasti puhua, että olisiko jo aika, vaikka tiesin sen jo ennen eläinlääkärille menoa. Oli jo aika. Oli aika itkeä, surra ja päästää irti.

Eläinten kanssa työskentely on ihanaa. Lapsuuteni ammattihaave on toteutunut, kun meillä on navetta täynnä lehmiä. Eläköön lapinlehmä! - sanoin tuossa aiemmin. Eläköön! Eläköön! Eläköön myös edelleen, mutta sitäkään ei saa aina valita. Ulla, meidän rakas Ullamme, lapinlehmä vailla vertaa... Meidän Ultsimaatsima, jota ystäväni Kirsti Hassinen on mm. käynyt kuvaamassa oman maatiaisharrastuksensa vuoksi... on polkenut vedintään pahasti. Vedinpolkema on lehmän vetimeen osunut isku tai nimensä mukaisesti polkema, jossa vedin on mennyt ruhjeille tai jopa poikki joskus. Ullan vedin on ruhjeilla, mutta niin pahasti, ettei sieltä nyt lähde maito. Eläinlääkäri voi sitä hoitaa "rassaamalla" vedinkanavaa auki, mutta hoitotulos on usein huono, sillä neljännes tulehtuu ja on tietysti kivuliaskin. Emme vielä tiedä, mitä Ullan kanssa tehdään - pois sitä ei raaskisi millään laittaa ( ja tiinekin on ) - mutta taas kipeänä sitä ei voi pitää. Aika näyttää, miten käy, mutta suren sitä jo nyt...

 Tässä Kirsti Hassisen ottama joulukuva Ullasta ja Sinistä - kuva on lainattu YLEn blogista, jossa Kirsti piti omaa "huushollia" kuukauden ajan.

En voi muuta kuin lohduttautua Raamatun sanoilla:

Saarn. 3: 1-11

Kaikella on määrähetkensä,
aikansa joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä
ja aika kuolla,
aika on istuttaa
ja aika repiä maasta,
aika surmata
ja aika parantaa,
aika on purkaa
ja aika rakentaa,
aika itkeä
ja aika nauraa,
aika on valittaa
ja aika tanssia,
aika heitellä kiviä
ja aika ne kerätä,
aika on syleillä
ja aika olla erossa,
aika etsiä
ja aika kadottaa,
aika on säilyttää
ja aika viskata menemään,
aika repäistä rikki
ja aika ommella yhteen,
aika olla vaiti
ja aika puhua,
aika rakastaa
ja aika vihata,
aika on sodalla
ja aikansa rauhalla.
Mitä hyötyä on vaivannäöstä
sille, joka työtä tekee?
Olen katsellut kaikkea aherrusta,
jonka Jumala on antanut ihmisille
heidän rasituksekseen.
Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi
ja asettanut iäti jatkumaan,
mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja,
ei niiden alkua eikä loppua.

Ja jae 12 kolahti erityisesti:

Minä oivalsin, ettei ihmisellä ole muuta onnea kuin iloita ja nauttia elämän hyvyydestä.

Näihin mietteisiin jään hoitamaan Annikkia ja Ullaa, muistelemaan Nessua ja Ponsikasta, suremaan Sindyn keskentekoista poniorivarsaa ja syntymättömiä Ryynin pentuja, toivomaan eläimillemme terveyttä, poneillemme tiineyden lempeää jatkumista, kaikille sairastumattomuutta, hyvää terveyttä myös perinnöllisten vikojen ja sairauksien osalta, pitkää ikää ja niitä ihania elämyksiä ja elämää yhdessä.