Ja tein yhden emännän tosi iloiseksi. Itseasiassa se toivoi jo eilen illalla tätä niin kovasti, että pisti silmät kiinni ja lähetti toiveen tuonne Ylös kauas sille, joka meidät kaikki on luonut. Ja minun emäni näytti emännälle sellaisia merkkejä puoliltaöin, että emäntä ajatteli  "nyt sen on pakko tapahtua pian tai minä en ymmärrä mistään mitään" - tissit pullottivat kuin räjähtämäisillään, niissä oli tosi tahmeaa ternimaitoa ja takapää näytti valuvan emästä ulos - mutta meni kuitenkin nukkumaan eikä herännyt ennen aamua. Ajatteli varmaan, että kyllä me emän kanssa selvitään hienosti.

Kyllähän me selvittiinkin. Isä Herr Valburg katseli meitä viereisestä karsinasta ja emä hörhötti minulle hellästi. Kun emäntä sitten hiipi talliin, emä nukkui ja minä pidin vahtia seisaallaan. Raskas homma näinkin pienelle. Minun selkäni oli vielä vähän märkä, josta emäntä päätteli minun syntyneen joitakin tunteja aikaisemmin, joskus aamuyöllä - mutta eipähän navettalaisetkaan mitään huomanneet, eivät tainneet edes älytä kurkata ikkunasta :)

Ai kuka minä olen - kukako? Minulla ei ole vielä nimeä, vaikka emäntä onkin narrannut jo monesti, että valmiina nimi on, mutta nyt se tahtoo katsella minua ja miettiä, sopiiko tuo nimi minulle. Etusukunimeni on kuitenkin Pikkuvirran, sen minä tiedän jo nyt.

Ai niin, uteliaimmille tiedoksi, että minä olen tamma - ja vaikkei minun turkkini olekaan yhtään erivärinen kuin emällä, emäntä on kuulemma tosi tyytyväinen. Varsinkin siihen, kun olen niin topakka ja lipsautin ihan malliksi emännänkin nähden maitohuikkaset emän ihanasta tissistä. Ja ehkä se ei minua myy, vaikka se isännälle taisi sanoa, että kaikki varsat tulevat myyntiin, mutta ei kai minua, kun olen sentään emäni ensimmäinen reipas tammavarsa... Ehkä se ainakin miettii tarkkaan.

Katsellaan nyt. Vaikka oikealle - ja vasemmallekin joskus. Katselkaa tekin. Minua. Mieluiten tästä nyt, sillä emä tykkää tällä hetkellä vain siitä, että emäntä on meidän karsinassa, isännän ja lomittajan saapuminen karsinan äärelle sai sen vähän hössöttämään, joten emännän mielestä on parempi, että katsojat tulevat joskus vähän myöhemmin. Ehkä jo vaikkapa huomenna : p

Niin. Tässäpä minä olen - tykkäätkö tyypistä?

1539561.jpg

Ihan eka kuva - kun ei se emäntä malttanut yhtään ajatella, mikä osa minusta näkyy kuvassa :s

1539579.jpg

Tässä vaiheessa ajattelin jo näyttää sille kieltä, kun ottaa tuommoisia räpsäyksiä - kai se Taina on kutsuttava kuvaamaan ;)))

1539570.jpg

Sitten se älysi minun antaa viimein poseerata vähäsen. Osaan kyllä, jos vaikka satuit jo epäilemään!!

Niin. Siis.

Minä

s. 9.5.2008 tamma, musta - ei merkkejä

i. Herr Valburg

e. Haka-Aron Haltiatar

( Ja nyt se emäntä kuulemma laukkaa jo taas meitä katsomaan - kumma ihminen! )