Eilen kerättiin - kiitos vaan Päivin, anopin, meiän tyttärien ja Elliksen, ja Ollin, joka hoiteli Joria - meille pusikossa kiipeillen vadelmia reilusti yli 10 litraa pakastimeen. Vitsailtiin samalla, että nyt akka vattupuskaan, niin alkaa vauva syntymään - ja kuinkas sitten kävikään ;)

Oli hyvä mieli vadelmista, hyvä mieli kanoista, joille annoin talvikodin ja järkevä mieli vauvasta, joka syntyisi kyllä sitten, kun olisi valmis.

Vaihtui päivä 20.08.2008 - ja minua alkoi supistella :o

En uskonut, epäilin, vaikka kellottelin 1-5-minuutin välejä, joitakin 10 minuutin välejä ja tyhjentelin tiskikonetta ja pyykkikonetta... Ajattelin, että EN hilaudu sairaalalle, jos supparit vaikka loppuvatkin.

Loppuihan ne, ja harmitti. Mutta ne alkoivat tosi pian uudestaan, napakoina ja vaativina, mutta eivät kovin kipeinä. Mietin taas ja kellottelin. Kävelin vähän ja laskin välejä. 6 minuuttia, 8 minuuttia, 4 minuuttia...

Vähän yli kolme herätin miehen - kai se olis lähettävä, minua supistaa... Vaille neljä oltiin valmiita lähtemään, jännitti ja pelotti, että jos ne vaikka loppuvatkin, kun olivat niin helliä... Toisaalta Sini syntyi hellillä 10 minuutin välein tulevilla supistuksilla 4 tunnissa 20 minuutissa, enkä tosiaankaan tahtonut synnyttää Land Roverissa Pertin syliin!

Mummolle soitettiin ja parille ystävälle lähti tekstarit jotka herättivät heidät tietysti, kun jostain kumman syystä nukkuivat puhelimet tyynyjensä alla viestin merkkiäänet kamalan isolle väännettyinä ;) Mummo tuli meille ja me sairaalaan...

Päästiin saliin ja minun synnytyskäytöstäni ihailtiin. Jossain vaiheessa vaihtuivat aamukätilöt ja reilu tunti ennen synnytystä sattumalta tajusimme, että synnytystäni hoitava kokenut kätilö onkin isänpuolen toinen serkkuni!!! Heti tuli vielä parempi ja luottavaisempi olo, vaikka epäilen ja tiedän tuon kätilön tekevän kaikkensa kaikkien synnyttäjien vuoksi, sukulaisia suosimatta.

Poika syntyi klo 11.37 kätilön puhkaistua kalvot hetkeä aikaisemmin ja lääkärin käytyä puuduttamassa toinen puoli kohdunkaulakanavasta. Toista puolta ei voitu puuduttaa, koska se ehti kadota :o ja salamana puudutuksen jälkeen katosi myös toinen reuna ja sain luvan ponnistaa! Lapsi puski takaraivo edellä ( emme kai suotta ole Niskasia sukunimeltämme ;) ) ja pää tuntui tosi vaikealta ponnistaa ulos. Pian se kuitenkin luiskahti esiin ja sain kokeilla oman vauvani päälakea. Itkuhan siinä pääsi - vaikka heti tuli myös hätä, että "ottakaa se nyt kokonaan, ei vasikkakaan saa jäädä jumiin synnytyskanavaan... ;)))" Sieltä se vaan sitten luiskahti - iso, jäntevä poika, joka tarttui heti kätilöopiskelijan sormeen ja alkoi hamuta.

Sain vauvan rinnalleni ja itkimme ilosta ja onnesta. Kaikki kipu ( se vähäinen aika, joka oikeasti koski ) oli tiessään ja olimme maailman onnellisimmat vanhemmat. Ja olemme. Meillä on ihana esikoinen Olli, ihana ensimmäinen tytär Meri, ihana toinen tytär Sini ja suloinen pikkuinen isoveli Jori ja tämä hurmaava vauva, joka selvästi on sisarussarjaansa kuuluva paketti niin ulkonäkönsä kuin tapojensakin puolesta. Imutus onnistui heti ja äidin kainaloon oli mukava painautua tyytyväisenä.

Ah tätä onnea, ah tätä iloa!! Ja kiitos niistä lukuisista onnitteluista, joita olemme jo saaneet.

Poika Niskanen, syntynyt 20.08.2008 klo 11.37, 4030g, 50 cm, pipo 36cm :)



Saakaa vauvoja, ihmiset! Se on parasta, mitä voi kokea!!!

Jokainen kerta on ollut ainutlaatuinen, jokainen lapsistamme meidän perheelle niin tärkeä, ettei ketään noista ihanista lapsista voisi antaa pois - koko elämäni menisi ihan mönkään, jos yksikin näistä lapsista katoaisi. Olli on tärkeä omana itsenään, Meri on tärkeä sellaisena kuin on, Sini on tärkeä ihan juuri semmoisena kuin juuri meiän oma Siukkimiukki on ja Jori on tärkeä juuri Jorina. Ja vauva on tärkeä vauvana, omana itsenään, johon pääsemme kaikki yhdessä tutustumaan. Miten onnekas vauva onkaan, kun hänellä on juuri nuo meiän isosiskot ja -veljet!!