No. Minä olen mikä olen ja vain näköjään hullummaksi muutun, ja ajattelen asioita ja mietin ja saan hyviä ja vielä parempia ideoita ja sitten minä tässä imettäessäni eksyn internetin sivustoilla vaikkapa minne. Ja kun ainoa kontaktini työhön on tällähetkellä noiden lemmikinomaisten eläinteni hoito, jouduin joka päivä kanoille ruokaa viedessäni kosketuksiin rottien tekemien kolojen ja kulkureittien kanssa.

Alkoi ällöttää.

Taas tässä imettäessäni sattui käsiini KMvet-lehden artikkeli rottakoirista, jotka olivat pelastaneet erään maatilan rotilta - koirat olivat pystyneet siihen mihin myrkyt, ampuminen, loukut ja mitkään muut eivät olleet pystyneet.

Sain hyvän idean, enkä kuunnellut vastaväitteitä - joita tosin ei juuri tullutkaan, sillä isännälle idea oli helppo myydä ( sanat hyöty ja edullinen kun ovat samassa lauseessa, niin heti pelittää ;) ) ja eräälle itseni kanssa samankaltaiselle oli helppo perustella miksi, miten ja milloin. Nyt heti.

Seikkailin Jackrusseliyhdistyksen nettisivuilla, pentuvälityksessä ja foorumilla ja pian olin varma, että me tarvitaan sellainen. Löysin kasvattajankin täältä Lapinlahdelta ( pentuvälityksessä oli ) ja kamppailin itseni kanssa kaksi kokonaista päivää ennenkuin soitin ;)

Yksi narttupentu oli vapaana, mutta ei myytäväksi vaan sijoitukseen. Lupasin mennä katsomaan ja meninkin seuraavana päivänä: otin mukaan pojat, esikoisen, vauvan ja toiseksi nuorimman ja päätin, että jos pennun emä käyttäytyy yhtään arveluttavasti lapsia kohtaan, en edes harkitse. Sissi-emä ei haukkunut meitä, vaan tuli iloisena katsomaan vieraat. Jorin syliin se suorastaan tunki, eikä kiusaantunut vieraan lapsenkaan hellyydestä. Arvata saattaa, millainen vaikutus pennun suloisuudella oli?

Kasvattajan kanssa keskusteltiin rodusta ja sijoitussopimuksesta ja kaikenlaisesta ja siinä sitten päätettiin, että pentu muuttaa meille meidän mukana välittömästi.

Pentu on siis jackrusselinterrieri, narttu ja sijoituskoira, eli se menee sitten tekemään aikanaan pennut kasvattajansa luo. Sitä käytetään näyttelyissä yhdessä kasvattajan kanssa ja ehkäpä myös rodunomaisissa kokeissa.  Sen nimi on Koti-Metsän Alexandra eli kotoisammin Sandra ja se on saanut harteilleen söpistelijän, kainaloisen ja rottakoiran virat, ja rottien asuinpaikkoihin tutustuminen on jo aloitettu, samoin kissojen kanssa elämiseen ( Pingu pisti sen ruotuun heti ja asiasta ei kuulemma neuvotella ) ja toisiin koiriin.

Jorin kanssa sujuu jo näin luonnostaan:

Ja se on jo todettu, että hullu on hullu eikä muuksi muutu, niin se on vain niin. Aika näyttää, täyttääkö Sandra virkansa rottakoirana, mutta kotikainaloisena ja riehureetana se varmasti toimii : p Ja olen kyllä kuullut, että myös nämä karmeiksi parjatut russelit toimivat kyllä ihan lapsiperheissä ja jopa ihan kirkonkylällä, jospa myös maalla, jossa niille metsästettävää riittää ( ja jos rotat ei riitä, pitää viedä se tuonne kantokasoille kettumetsälle : o )!

Että silleen se meille tulla tupsahti.