Talvipäivän kunniaksi kilisee :) Ei kulkunen vaan kuttu. Ja juuri se kuttu, jonka tiineyttä jopa epäilin tuossa joulun aikaan. "Ei se näytä yhtään tiineeltä." totesimme kuin yhdestä suusta rouva Ihahhurjan kanssa kun astutimme Lyydiaa jouluna.

Isäpukki Herra Hurmuri on huijannut minua jo niin monena aamuna päkättämällä hyvin pienenpienellä pikkukilin äänellä hyvät huomenet, että en ensin meinannut uskoa ääntä todeksi - saati katsoa vuohikarsinaan tarkemmin ( vilkaisin vain "heiniä on" ), kun menin hevosia aamuruokkimaan. Vasta uudelleen talliin pakkasessa narskutellessani oli aikomuksessani ruokkia vuohetkin ja katsoa niitä tarkemmin. Jostain hetken mielijohteesta menin sinne ensin ilman ruokia. Kävelin suoraan vuohikarsinalle ja näin, kuinka kaksi pienenpientä otti ensimmäisiä askeliaan.

2203136.jpg

Kuvittelin tietysti heti, että onnellinen emo on valkoinen Taru, sillä olin juuri uudenvuodenaattona ihmetellyt sen paisuneita utareita ja kokeillut myös Lorun tissit ja todennut ne "vielä niin pieniksi, että Taru ainakin kilistelee ensin"... Kuitenkin kilit seurasivat Lorua ja Lorun takamus kieli vasta tapahtuneesta iloisesta perhetapahtumasta. Voi onnea!

2203096.jpg

Saanko esitellä: mustavalkea pukkikili Soolo ja harmaavalkea kuttukili Saaga.

Onnellisena emonaan näillä on Loru, joka on minun ensimmäisen vuoheni Mintun pojantyttärentyttärentytär. Saaga, Mintun pojantyttärentyttärentyttärentytär näyttää aivan isoisoisomummoltaan. Menitkö jo sekaisin? Ei se mitään, minäkin melkein ;)

( Valkea kuttu Taru taasen on Mintun pojantyttärentytär, suoraan meilläkin olleen Alisan tytär - ja Loru on Alisan tyttärentytär - siis, Alisan isä on Mintun poika Patrik, joka syntyi 16.4.96 Jalon ja Patrikin päivänä ja sen veljenä oli pikkuistakin pikkuisempi Jalo - ja ne olivat 12.4. samana vuonna syntyneen Helinän kanssa ensimmäiset minulla syntyneet kilit. )

2203150.jpg

Tytöt tulivat tuomaan minulle kameraa ja ihastuivat tulokkaisiin välittömästi.

Hurmuri varmisteli aikeitani ja näytti haluavan puolustaa pientä perhettään minulta, mutta Taru-kuttu oli sitä mieltä, että nuo pienet piipittäjät joutavat vaikka viskellä seinille ( ilmeisesti Taru-rouvan synnytyskin on lähellä, hermot vaikuttavat ihan siltä ;) ) ja jouduin hätäapukarsinan seinän tekoon. Tulipas hieno : p

2203205.jpg

Hätäapuviritys puretaan kunhan Taru on saanut kilinsä ja Soolo ja Saaga ovat oppineet tuntemaan oman emonsa ja osaavat puikkelehtia vain omalle tissibaarilleen. Nyt Soolo ja Saaga ovat vielä niin hentoja ja hauraita, että rikkoontuvat Tarun sarvien vahvoista neuvoista... Hurmuri ei osoittanut olevansa kileille äkämys, mutta sekin on tuolla karsinan isommalla puolella nyt "hoitamassa" Tarua. Jos eristämistä täytyy jatkaa pitempään, on vuohille ylimääräinen karsina myös navetan puolella, joten Loru ja kilinsä eivät tarvitse kärvistellä noin pienessä osassa kovinkaan pitkään.

2203268.jpg

Monimuotoinen tallimme esittelee asukkaansa ;) Vain Hani-kani oli sitä mieltä, että kuvaus nyt ei hänelle sovi ja luikki selkäni taakse.

Ulkona pakkanen kiristää otettaan ja kaunistaa maisemaa.

2203297.jpg

2203310.jpg

Saas nähdä mitä tarinoita Saaga meille vielä joskus kertoo...

2203349.jpg