Vaik’ elämässä vaikeaa on kun yksi pois kuoletetaan

Ja vaikka menee kuukausia välillä tapellen

Kun ihmisten täytyy puuttua ja kiusata eristellen…

Se on rakkautta oikeaa kun mahdollisuus annetaan

Se rakkaus, rentous vähitellen taas eteen kannetaan…

Nämä ihanat pojat siis menivät jotenkin sekaisin meille kaikille niin rakkaan Annikin kuolemasta, että alkoivat tapella Annikin hävittyä meiltä kotoa. Samaan syssyyn sattui kyllä myös Bolon morsiamien käyntejä - yhden täällä meillä kotona ja sitten Bolon reissu morsiamen luo - ja emohahmon kuolema sekoitti pakan lopullisesti. Ei auttanut Feliway eikä mikään.

Eristeltiin poikia ja välillä kokeiltiin niitä yhteen... Pingu pelkäsi Boloa ja Bolo jahtasi Pingua. Ei hyvä! Eristeltiin lisää ja välillä pidettiin Boloa "tutustumassa" Pinguun uudelleen verkkohäkissä, välillä päästettiin vapaaksi ja välillä Pingu oli erillään. Molemmilla oli kova kaipuu kaveriin, mutta yhdessäolosta tuli heti riitaa.

Pikkuhiljaa nyt joulukuun aikana huomasimme, että vapaaksipäästessään Bolo keskittyi enemmän muihin asioihin kuin Pinguun. Jotain tekemistä sopuun luulen olevan myös uudella tulokkaallamme Sandralla, johon Bolon tarmo alkoi aluksi keskittyä, kun Sandra oli niin kiinnostunut kissasta, joka antaa nuolla itseään ja kehrää vain "käsittelyssä". Pingu kun oli tehnyt Sandralle heti alkuun selväksi, että sinunkauppoja ei tule. Edelleen Pingu pitää Sandran tassunmitan päässä ja sähisee heti, jos Sandra koittaa lähennellä. Hyvin Sandra uskookin kissaa :)

Bolo siis pystyi pikkuhiljaa olemaan enemmän ja enemmän meidän kaikkien kanssa, syöminen onnistui pojilta jo ihan sovussa samalla kupilla ja tänään - oih, tänä hienona onnenpäivänä ( tai Onnin oikeastaan: Hyvää Syntymäpäivää, kummipoikani! ) - huomasin, että nehän nukkuvat sykkyrässä yhdessä. Ensimmäistä kertaa viiteen kuukauteen.

Aika ihana näky, joka piti tulla heti jakamaan teidän kanssanne :)

Ossi suhtautui äidin pikapäivitystarpeeseen näin:

Ihania mussukoita kaikki!