No, kyllä kariseekin tietysti. Se, joka heitetään aamulla vuohikarsinaan kaluttavaksi, mutta oikeasti tänään kilistelyn lisäksi karitsoitiin. Mustikka-lammas, joka oli jo syksyllä teurastusuhan alla ja siis teuraslampaaksi valittu, mutta teurastamon joulukiireaikataulun vuoksi edelleen meillä, ja säästyi nyt teuraskohtalolta tietenkin, kun sen pitää hoitaa karitsansa. Ja on sillä oikeastaan niin kauniinvärinen mustanharmaa villakin, että valitaan sinne "ameriikkaan" sitten joku muu...

Ensin syntyi mustajalkainen, ruskeankukertava, poskistaan valkoinen uuhikaritsa Puolukka

ja Mustikalle järjestettiin kiireesti karitsointiyksiö lampolaa lämpimämpään paikkaan navettaan.

Arvasin, että jatkoa seuraa, vaikka Mustikka veteli hyvällä ruokahalulla tuomani lehmien appeen ( säilörehua, ohrajauhoja, rypsiä ja kivennäistä ) ja kuivat heinät. Kun tulin tarkastamaan tilannetta, karsinassa piippasi jo aika kuiva valkopäinen uuhikaritsa Mesikka

ja ihan märkä, vastasyntynyt kokonaan musta pässikaritsa Muurain.

Kolmoset pyöräytti Mustikka - "Ai mää vai?"

Puolukan, Mesikan ja Muuraimen värierot selviävät ehkä tästä epäposeerausmaisesta yhteiskuvasta:

Käteni likaantuivat auttaessani karitsoita tissillä käymään, jotta voisin huolettomin mielin jättää uuden perheen omiin oloihinsa. Mustikka on ihana emo, joka voittaa oman arkuutensa ihmisiin hoitaessaan vauvojaan ja antaa ihmisen auttaa ja olla lähellä ihastelemassa. Mustikka ei syrji ketään karitsoistaan, vaan hoitaa kaikkia lempeästi ja samalla mäkätellen hiljaa ja matalasti. Maitokin on paksua ja keltaista kuin hunaja - elämän eliksiiriä parhaimmillaan!

Että sellainen lisääntymispäivä tänään - mitähän huomenna? :) Se kuusi ainakin viskataan pois karisemasta.